Kuka löytyy kasvattajanimen Eve´s Melody takaa?

Eläimet ovat kuuluneet tiiviisti elämääni aina ja eläinten hyvinvointi on ollut sydäntäni lähellä lapsesta saakka. Rakkauden koiriin olen perinyt isältäni joka kasvatti suomenajokoiria, sekä toimi suomenajokoirien ulkomuoto/koetuomarina 60-80luv. Varhaislapsuuteni olenkin lähes kasvanut pentulaatikossa, joten suomenajokoiralla tulee olemaan aina sydämessäni erityinen paikka.

Kasvattajan peruskurssin suoritin hyväksytysti toukokuusssa -08 ja kennelnimi Eve`s Melody myönnettiin minulle maaliskuussa -09. Ensimmäinen kasvattamani collie pentue syntyi 22.4.2009.

Kasvatus periaatteeni:

Koiramme asuvat kotonamme perheenjäseninä ja ovat mukana perheemme arkipäiväisissä touhuissa, niin kotona kuin töissäkin.

Jokainen kasvatukseen käyttämäni koira on terve, niin fyysisesti kuin henkisestikkin kaunista ulkonäköä unohtamatta.

Pentujen ruokinnan perustana on laadukas kuivaruoka johon lisätään monipuolisesti erillaisia raaka-aineita (lihoja, vellejä, hapanmaitotuotteita jne.).

Pennut rekisteröidään, tunnistemerkitään (siru), virallisesti silmäpeilataan, terveystarkastetaan sekä madotetaan useaan otteeseen ennen luovutusta. Pennut saavat mukaansa myös kattavan pentupaketin.

Pyrkimykseni on lähettää maailmalle terveitä, sosiaalisia, reippaita sekä kauniita koiria jotka tuovat paljon iloa ja hyvää mieltä perheilleen ja jotka soveltuvat monipuolisesti myös erillaisiin harrastuksiin.

Pyrin aina kasvattieni hyvinvointiin ja toivon kasvateilleni tervettä, onnellista sekä pitkää elämää. Olen aina valmis kuulemaan niin ilot kuin surutkin kasvatteihini liittyen.

Aina voi oppia jotain uutta...Koulutuksia, kursseja & luentoja:

-Eläinsuojeluneuvojakurssi, Oulu 2007                                            

-Eläinsuojeluneuvojan koulutus, Oulainen 2007                                 

-Kasvattajan peruskurssi, Oulu 2008

-Koiran luonnollinen ruokinta-luento + luonnollisen ruokinnan syventävä-luento (Malin Ekblom), Ylivieska 2009

-Eläinsuojelukurssi, Oulu 2010

-Eläinsuojeluvalvojan koulutus, Oulu 2010

-Koiran elekieli ja rauhoittavat signaalit-luento, 2011